Aurinkoista kevättä!

Tämä viikko on alkanut mahtavalla säällä, kuten huomaamme ulos katsoessamme. Toivottavasti olette voineet hyvin ja pysyneet terveinä. Kevään ryhmät ovat toden totta päässeet alkamaan pitkän tauon jälkeen. Meistä on ollut mukava päästä vihdoin näkemään teitä kaikkia ja vaihtamaan kuulumisia.

Retkimainos

Aloitettiin sitten ihan mahtavalla konseptilla, eli makkaranpaistoretkellä! Tämä ei suinkaan ole uusi keksintö, mutta muuten mukavan maistuva vaihtoehto. 😀 Nyt ollaankin (minä, Ulla ja Susanna) syöty kolmena päivänä makkaraa, ja vielä saadaan huomenna tiistaina se neljäs! Jokohan sitten piisaisi. Paitsi, että pääsiäinen on tulossa, eli ulos ja makkaranpaistoon!

Makkarat tulilla

Ompas tullut paljon kuvia makkaroista lähiaikoina! No, asia on nyt käsitelty. Makkara-asia siis.

Jospa sitten vähän tämän kevään kuvioista… Ulkoilu-teemalla jatketaan varmasti, koska koronakurimus ei ole meitä jättämässä hetkeen. Joten, olemme huhtikuussa ja toukokuussa ulkona, mutta missä? Ollaan mietitty ja pohdittu. Hieman vaikeutta on tuonut tilanne, jossa emme tunne hyvin kaikkia paikkakuntia ja niiden ulkoilupaikkoja. Mukavia paikkoja olisi esimerkiksi nuotiopaikat, leikkikentät, uimarannat ja vaikka metsästysmajat. Näitä vaihtoehtoja vielä pallotellaan muutaman ajankohdan osalta.

Pitemmittä puheitta, seurailkaa ilmoittelua facebookissa ja instagramissa! Lisäksi meillä on paikkakuntakohtaiset whatsapp-ryhmät, joihin pääsee mukaan milloin vaan. Laita vaan viestiä meille:

Tiina 050 470 3150

Ulla 050 470 3177

Susanna 0400 819 842